KKO:2001:10
- Asiasanat
- Ulosottolaki - Suojaosuus
- Tapausvuosi
- 2001
- Antopäivä
- Diaarinumero
- S99/1109
- Taltio
- 119
- Esittelypäivä
Suojaosuudesta palkan ulosmittauksessa annetun asetuksen 1 §:ää sovellettaessa velallisen aviopuolison ei katsottu olevan velallisen elatuksen varassa, kun aviopuolison nettotulot päivää kohti ylittivät määrän, jonka velallinen olisi saanut asetuksen mukaan aviopuolison elatusta varten ulosmittauksesta erottaa. (Ään.)
UL 4 luku 6 § 3 momA suojaosuudesta palkan ulosmittauksessa 1 §
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Hakijan vaatimukset ulosottomiehelle
A vaati 3.7.1998 ulosottomiehelle tekemässään hakemuksessa, että hänen palkkansa ulosmittauksen yhteydessä laskettavaa suojaosuutta oli korotettava siten, että hänen puolisonsa B:n oli katsottava olevan hänen elatuksensa varassa, jolloin suojaosuus tuli laskea kahden huollettavan perusteella 158 markaksi päivää kohti.
Ulosottomiehen päätös 14.7.1998
Ulosottomies totesi päätöksessään, että hakija oli vaatinut palkan ulosmittauksen yhteydessä laskettavan suojaosuuden korottamista 125 markasta 158 markaksi päivää kohden, koska hänen puolisonsa B:n tulot olivat niin alhaiset, että tämä oli hänen elatuksensa varassa. B sai tuolla hetkellä lain edellyttämää työmarkkinatukea elätettyään aikaisemman selvityksen mukaan itsensä yritystoiminnallaan.
Ulosottomies totesi, että palkan ulosmittauksessa huollettavana olevan katsottiin tarvitsevan 33 markkaa päivässä eli 990 markkaa kuukaudessa. Työmarkkinatuen määrä viitenä päivänä viikossa huomioon ottaen B:n oli katsottava elättävän itse itsensä eikä olevan puolisonsa elatuksen varassa. Näin ollen ei ollut perustetta suojaosuuden määrän nostamiselle.
Tällä perusteella ulosottomies päätti, ettei palkan ulosmittauksen suojaosuutta hakemuksen perusteella muuteta.
Asian on ratkaissut johtava kihlakunnanvouti Raimo Männistö.
Valitus ja välitoimenpiteet Turun käräjäoikeudessa
A valitti ulosottomiehen päätöksestä käräjäoikeuteen. A uudisti ulosottomiehelle tekemänsä vaatimuksen siitä, että suojaosuus palkan ulosmittauksessa korotetaan kahden huollettavan perusteella 158 markaksi päivässä.
Valituksen johdosta käräjäoikeus varasi velkojille tilaisuuden antaa lausuma valituksen johdosta.
Ulosottomies antoi valituksen johdosta lausunnon ja A velkojien lausumien ja ulosottomiehen lausunnon johdosta vastauksen.
Käräjäoikeuden päätös 2.12.1998
Käräjäoikeus totesi, että ulosottolain 4 luvun 6 §:n 3 momentin periaatteiden mukaan palkan ulosmittauksessa oli jätettävä ulosmittaamatta niin paljon kuin asetuksella katsottiin velallisen tarvitsevan puolisonsa elatukseen seuraavaan palkanmaksupäivään. Suojaosuuden määrä oli 33 markkaa päivää kohti eli 990 markkaa kuukaudessa, kun kuukauteen katsottiin kuuluvan 30 päivää.
Edelleen käräjäoikeus totesi, että valittaja oli selvittänyt miehensä saaneen työmarkkinatukea huhtikuussa 1998 nettona 1162 markkaa ja toukokuussa 998 markkaa nettona. Toukokuun työmarkkinatuki oli laskettu kuitenkin vain ajalta 30.4.1998 - 22.5.1998 eli 17 päivältä.
Koska edellä mainitulla perusteella B:n saama työmarkkinatuki ylitti suojaosuuden määrän, valitusta ei voitu hyväksyä. Tässä tapauksessa ei siten ollut myöskään sovellettava lakia toimeentulotuesta tai lakia työttömyysturvasta.
Mainituilla perusteilla käräjäoikeus hylkäsi valituksen.
Asian on ratkaissut käräjätuomari Simo Partanen.
Turun hovioikeuden päätös 27.8.1999
A valitti hovioikeuteen. Valituksessaan A vaati, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja B:n katsotaan olevan hänen elatuksensa varassa ja suojaosuus ulosmittauksessa siten korotetaan kahden huollettavan mukaiseksi. A kertoi, että hänen puolisonsa sai työmarkkinatukea 72,62 markkaa päivässä bruttona, eikä hän näillä tuloilla voinut tulla taloudellisesti toimeen. B oli siten A:n elatuksen varassa.
Hovioikeus katsoi, ettei ollut ilmennyt aihetta käräjäoikeuden ratkaisun muuttamiseen.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Ilkka Veso, Allan Ahnger ja Kari Hirvonen. Esittelijä Katariina Rajala.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asiassa vahvistetaan, että B on ulosottolain 4 luvun 6 §:n 3 momentissa tarkoitetuin tavoin hänen elatuksensa varassa ja että tämä seikka otetaan huomioon määrättäessä hänen suojaosuuttaan palkan ulosmittauksessa.
Merita Pankki Oyj, Länsi-Suomen lääninhallitus ja Lounais-Suomen verovirasto antoivat niiltä pyydetyn vastauksen ja vaativat valituksen hylkäämistä.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
Perustelut
Ulosottolain 4 luvun 6 §:n 3 momentin mukaan kun ulosmittaus toimitetaan palkasta, joka maksetaan tietyin väliajoin, on aina jätettävä ulosmittaamatta vähintään niin paljon kuin velallisen, sen mukaan kuin asetuksella määrätään, katsotaan seuraavaan palkanmaksupäivään asti tarvitsevan omaan elatukseensa ja hänen elatuksensa varassa olevien aviopuolisonsa sekä omien ja puolisonsa lasten ja ottolasten elatukseen.
Suojaosuudesta palkan ulosmittauksessa annetun asetuksen (1031/1989) 1 §:n mukaan, sellaisena kuin se on asiaan sovellettavassa asetuksessa 1034/1993, palkan ulosmittauksessa katsotaan velallisen tarvitsevan seuraavaan palkanmaksupäivään asti itsensä ja hänen elatuksensa varassa olevien puolisonsa sekä omien ja puolisonsa lasten ja ottolasten elatukseen, omalta osaltaan 92 markkaa ja jokaisen edellä mainitun omaisen osalta 33 markkaa päivää kohti (suojaosuus).
Mainituissa säännöksissä tai muuallakaan ulosottolaissa ei tarkemmin määritellä, milloin aviopuolison on katsottava olevan velallisen elatuksen varassa siten, että hänet on otettava huomioon suojaosuutta määrättäessä. Kysymys on siis siitä, kuinka suuret tulot puolisolla voi olla, jotta hänen vielä voitaisiin katsoa olevan toisen puolison elatuksen varassa. Tulojen ylärajan arvioimisen voi ajatella tapahtuvan useilla eri tavoilla. Suojaosuuteen oikeuttavien tulojen määrä voitaisiin arvioida siltä pohjalta, minkä verran asianomaisessa yksittäistapauksessa puoliso todellisuudessa tarvitsee vähimmäistoimeentuloon. Edelleen olisi mahdollista käyttää arviointipohjana erilaisia sosiaalilainsäädännön nojalla määräytyviä tulorajoja. Lisäksi tulorajan voisi muodostaa joko velallisen oman suojaosuuden määrä tai velallisen elatuksen varassa olevan perheenjäsenen suojaosuuden määrä.
Ulosottomenettelyn luonteesta johtuen ei ole tarkoituksenmukaista, että suojaosuutta määrättäessä jouduttaisiin ottamaan huomioon usein vaikeasti selvitettäviä yksityistapaukseen liittyviä olosuhteita. Järjestelmän tulee olla mahdollisimman selkeä ja yksinkertainen. Yksistään tästä johtuen todellisiin elantokustannuksiin tai sosiaalilainsäädäntöön perustuviin tulorajoihin nojaava järjestelmä ei tule kysymykseen arvioitaessa, milloin puoliso on ulosottolaissa tarkoitetuin tavoin toisen puolison elatuksen varassa.
Kun palkan ulosmittauksen suojaosuutta koskevat säännökset otettiin lainsäädäntöön, tarkoituksena oli suojaosuuden määrääminen sellaiseksi, että ulosottovelallinen ja hänen elatuksensa varassa olevat perheenjäsenet voisivat sen varassa tulla toimeen. Tämä on edelleen suojaosuussäännöstön lähtökohtana. Ulosottomenettelyä varten on siten luotu oma vähimmäistoimeentuloon tarvittavien tulojen määrittämisjärjestelmä. Näin ollen on johdonmukaista, että arvioitaessa sitä, onko puoliso toisen puolison elatuksen varassa, arviointiperusteet otetaan ulosottolain suojaosuusjärjestelmästä. Vertailukohteena tulisi siten kysymykseen joko velallisen oma suojaosuus tai hänen elatuksensa varassa olevan perheenjäsenen suojaosuus.
Silloin kun velallisen elatuksen varassa olevalla perheenjäsenellä ei ole lainkaan tuloja, velallisen suojaosuus kasvaa asetuksessa määrätyllä tavalla eli nyt kysymyksessä olevana aikana 33 markalla päivää kohti. On ilmeistä, että monissa tapauksissa tuo markkamäärä ei tosiasiassa riitä tarpeellisiin vähimmäismenoihin. Se on kuitenkin määrä, joka ulosottolain mukaisessa järjestelmässä on suojaosuussäännöstön tarkoitus huomioon ottaen vahvistettu asetuksella riittäväksi kattamaan velallisen elatuksen varassa olevasta perheenjäsenestä aiheutuvat elantokustannukset. Jos puolison katsottaisiin olevan velallisen elatuksen varassa siinäkin tapauksessa, että hänellä itsellään olisi tuloja tuota määrää enemmän, velalliset joutuisivat perheenjäsenten tuloista riippuen keskenään eriarvoiseen asemaan suojaosuussäännöstöä sovellettaessa. Ulosottovelallisten yhdenvertaisen kohtelun ja järjestelmän selkeyden vuoksi onkin johdonmukaista katsoa, että jos velallisen perheenjäsenelle jää veron ennakonpidätyksen jälkeen päivää kohti tuloja enemmän kuin asetuksessa vahvistettu perheenjäsenen suojaosuuden suuruinen määrä, hänen ei katsota olevan ulosottovelallisen elatuksen varassa. Näistä syistä vertailukohdaksi ei voida ottaa velallisen oman suojaosuuden määrää eli tässä tapauksessa 92 markkaa päivää kohti.
Esitetyn selvityksen mukaan B:n saamasta työmarkkinatuesta hänelle ennakonpidätyksen jälkeen jäävä osa on suurempi kuin 33 markkaa päivää kohti. Näin ollen hän ei ole ulosottolaissa tarkoitetuin tavoin A:n elatuksen varassa.
Päätöslauselma
Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Per Lindholm, Kati Hidén, Mikael Krogerus, Markku Arponen (eri mieltä) ja Pertti Välimäki (eri mieltä). Esittelijä Kari Vesanen (mietintö).
Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot:
Vanhempi oikeussihteeri Vesanen: Korkein oikeus antanee seuraavan ratkaisun:
Perustelut
Ulosottolain 4 luvun 6 §:n 3 momentin mukaan kun ulosmittaus toimitetaan palkasta, joka maksetaan tietyin väliajoin, on aina jätettävä ulosmittaamatta vähintään niin paljon kuin velallisen, sen mukaan kuin asetuksella määrätään, katsotaan seuraavaan palkanmaksupäivään asti tarvitsevan omaan elatukseensa ja hänen elatuksensa varassa olevien aviopuolisonsa sekä omien ja puolisonsa lasten ja ottolasten elatukseen.
Suojaosuudesta palkan ulosmittauksessa annetun asetuksen (suojaosuusasetus; 1031/1989) 1 §:n mukaan, sellaisena kuin se on asiaan sovellettavassa asetuksessa 1034/1993, palkan ulosmittauksessa katsotaan velallisen tarvitsevan seuraavaan palkanmaksupäivään asti itsensä ja hänen elatuksensa varassa olevien puolisonsa sekä omien ja puolisonsa lasten ja ottolasten elatukseen, omalta osaltaan 92 markkaa ja jokaisen edellä mainitun omaisen osalta 33 markkaa päivää kohti (suojaosuus).
Ulosottolain 4 luvun 6b §:n 2 momentin mukaan ulosmittaamatta jätettävä palkan osa lasketaan siitä määrästä, joka on jäänyt jäljelle, kun laissa säädetty pidätys veron ennakkoperintää varten on toimitettu. Säännöksen on katsottava tarkoittavan, että myös suojaosuutta laskettaessa on pidettävä silmällä palkan nettomäärää.
Mainituissa säännöksissä tai muuallakaan ulosottolaissa ei tarkemmin määritellä, milloin aviopuolison on katsottava olevan velallisen elatuksen varassa siten, että hänet on otettava huomioon suojaosuutta määrättäessä. Tältä osin Korkein oikeus toteaa seuraavan:
Säännös, jonka mukaan velalliselta on palkan ulosmittauksessa jätettävä aina ulosmittaamatta vähintään asetuksessa määrättävä rahamäärä, on sisältynyt lainsäädäntöön vuodesta 1941 lähtien. Säännöstä koskevassa ensimmäisessä hallituksen esityksessä (HE 33/1941 vp) tarkoitettiin jo alunperin sitä, että velalliselle jätettävä määrä olisi riittävä turvaamaan paitsi velallisen myös hänen perheensä toimeentulon. Tästä tavoitteesta ei ole myöhemminkään luovuttu.
Suojaosuusasetuksen 1 § mahdollistaa ainakin seuraavat kaksi tulkintaa. Ensiksikin on mahdollista, että säännöksessä määrätty rahamäärä, joka velallisen itsensä katsotaan tarvitsevan seuraavaan palkanmaksupäivään asti, ilmentää yleisempääkin käsitystä siitä, millä rahamäärällä eri henkilöiden kuten myös velallisen aviopuolison on tultava ulosottolakia sovellettaessa toimeen. Jos velallisen puoliso ansaitsee mainittua määrää enemmän, hänen ei katsottaisi olevan velallisen elatuksen varassa. Toiseksi on mahdollista, että säännöksessä määrätty velallisen omaisia koskeva rahamäärä määrittää rajan, jonka ylittävän määrän ansaitsevan velallisen puolison ei enää voida katsoa olevan velallisen elatuksen varassa.
Ensimmäisen vaihtoehdon mukaan suojaosuutta määrättäessä velallisen aviopuolison katsottaisiin olevan velallisen elatuksen varassa, jos aviopuolison nettokuukausiansiot eivät ylittäisi noin 3 000 markkaa. Jälkimmäisen vaihtoehdon mukaan aviopuolison jo noin 1 000 markan määräiset nettokuukausiansiot estäisivät ottamasta häntä huomioon velallisen suojaosuutta määrättäessä.
Korkein oikeus katsoo, että asiaa ratkaistaessa on pantava paino sekä puolisoiden taloudelliselle itsenäisyydelle että suojaosuuden tarkoitukselle turvata velallisen perheen toimeentulo. Tällä perusteella suojaosuusasetuksen 1 §:n mukaan velallisen omalta osalta ulosmittaamatta jätettävä määrä vastaa parhaiten sitä määrää, joka myös velallisen puolisolla voi olla tuloa siten, että hänen vielä voidaan katsoa olevan velallisen elatuksen varassa suojaosuutta määrättäessä.
Velallisen A:n puolison B:n tulona A:n palkan ulosmittausta toimitettaessa on ollut vain kultakin arkipäivältä maksettava työmarkkinatuki 72,62 markkaa, josta toimitetaan veron ennakonpidätys. Koska B:n nettomääräinen tulo on ollut siten määrältään pienempi kuin suojaosuusasetuksen 1 §:n mukainen määrä, joka velalliselle jätetään hänen omaa elatustaan varten, B on ollut A:n elatuksen varassa. B olisi siten tullut ottaa huomioon A:n suojaosuutta määrättäessä. Tämän vuoksi suojaosuuden määrää A:n palkan ulosmittauksessa on oikaistava.
Päätöslauselma
Ulosottomiehen, käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätökset kumotaan siltä osin kuin niissä on katsottu, että B ei ole A:n suojaosuutta palkan ulosmittauksessa määrättäessä A:n elatuksen varassa.
Ulosmittauksia, jotka A:n palkasta on tehty 3.7.1998 tai sen jälkeen, oikaistaan siten, että A:n palkasta on jätettävä ulosmittaamatta hänen itsensä ja hänen elatuksensa varassa olevan lapsensa ja puolisonsa elatusta varten lain mukainen määrä. Asia palautetaan tästä aiheutuvia toimenpiteitä varten ulosottomiehelle.
Oikeusneuvos Välimäki: Hyväksyn mietinnön.
Oikeusneuvos Arponen: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Välimäki.